Keskustelun avaus kosteikko- ja suoluonnon suojelu- ja kunnostusyhdistyksen sekä rahaston / säätiön perustamiseksi
 
Lähestymme Teitä kaikkia seuraavalla kehitteillä olevalla ajatuksella, jonka toivomme innostavan uudenlaisen toiminnan tielle.
 
Eteläisessä Suomessa toimii metsäluonnon puolesta Luonnonperintösäätiö ja sen tukiyhdistyksenä Ikimetsän ystävät ry. Näiden toiminta on ollut rohkaisevaa ja tuloksellista. Lahjoitusvaroin on kyetty hankkimaan jo satoja hehtaareja arvokasta metsää luonnonsuojelualueiksi.
 
Ajatuksemme on, että Suomeen perustettaisiin vastaavanlainen yhdistys ja rahasto/säätiö kosteikkoluonnon suojelemiseksi. Yhdistyksen toimenkuvaan kuuluisi rantakosteikkojen ja lintuvesien kunnostus ja hoito sekä uusien kosteikkojen luominen ja soiden ennallistaminen.
 
Yhdistys rahastoineen /säätiöineen ei tältä osin siten kilpailisi Ikimetsän ystävien ja   Luonnonperintösäätiön kanssa.
 
 
Esimerkkiperusteet
 
Ajatuksemme ovat kehittyneet seuraavien esimerkkien kautta.
 
Lintuvedet ja tulvakosteikot:
 
Kuten tiedämme, tietyn tyyppinen kosteikkoluonto on kärsinyt etenkin ”tulvasuojelun” vuoksi suunnattomasti. Tätä ei kuitenkaan tunnuta tiedostettavan kovinkaan laajasti, sillä laajimmat tulvakosteikkotuhot ovat tapahtuneet jo yli 100 vuotta sitten. Pitkälti ”tulvasuojelun” seurauksena ovat esimerkiksi heinäkurpan elinmahdollisuudet maassamme hävinneet.
 
Laajat ja avoimet tulvaniityt ovat käytännössä kadonneet kokonaan. Myös toisentyyppiset, pienet peltokosteikotkin kuivatetaan yksi toisensa perään ojituksin. Esimerkiksi Pirkanmaalla on jäljellä enää muutamia peltokosteikkoja, joissa vesi makaa edes jonkin aikaa ennen kuin nekin pumpuilla kuivataan. Monimuotoiset kosteikkolintupaikat ovat yksinkertaisesti katoamassa ainakin sisämaasta.
 
Uuden vuosituhannen alkupuolella olemme toteuttaneet Lempäälän Ahtialanjärven Natura-kohteella sijaitsevalla ”Lokkisaarella” kunnostus- ja hoitotoimia harrastusvoimin, ajatuksena luoda nimenomaan mahdollisimman monimuotoinen kohde suunnitelmallisella, pitkäjänteisellä, tutkivalla ja nöyrällä asenteella. Olemme jo onnistuneet tässä erinomaisesti, vaikka kehitystyö jatkuu edelleen.
 
Tavoitteemme Ahtialanjärven ympärillä ovat kuitenkin vieläkin kunnianhimoisemmat. Pyrimme ulottamaan kunnostus- ja hoitotoimet myös järven ranta-alueille, sekä läheiselle Sarvikkaan kosteikolle. Kyseinen kosteikko on jopa noin neliökilometrin laajuinen, usean yksityisen omistuksessa oleva kokonaisuus. Kyseessä lienee eteläisen Suomen laajimpiin kuuluva, ellei laajin rantaniittyalue – ja se ei ole edes suojelun piirissä. Alueessa onkin todella suuri potentiaali ja tiedämme, että siitä kehittyisi kunnostus- ja hoitotoimin erittäin merkittävä ja poikkeuksellisen monimuotoinen lintukosteikko. Nyt kohdetta uhkaa kuitenkin jatkuva kuivuminen ja pusikoituminen. Sarvikkaan perinteiset linnustoarvot ovatkin huvenneet jo huolestuttavasti.
 
Valitettavasti olemme hoito- ja kunnostusprojektin myötä törmänneet yllättäviin ongelmiin ympäristöviranomaisten kanssa. Olemme havainneet, ettei ainakaan oman maakuntamme ympäristökeskuksella ole juurikaan ymmärrystä tai edes halua oppia ymmärtämään lintuvesien kunnostamisasioita syvällisemmin.
 
Toisin sanoen, siellä ei ole osoitettu juurikaan kiinnostusta ottaa vastaan ja hyödyntää meidän pitkän linjan harrastajien hankkimaa (kustannustehokasta) tietotaitoa, hoitaa ja kehittää järveä mahdollisimman monimuotoisena. Kuten tiedetään, etenkin arvokkaat rantaniityt vaativat myös pitkäjänteistä ja suunnitelmallista hoitoa, ei pelkästään kertaluontoista kunnostusta. On syntynyt tuntuma, että ympäristökeskukselle tämä on täysin vieras ajatus.
 
Valitettavana esimerkkinä tästä pidämme ”Pirkanmaan arvokkaiden lintuvesien kunnostus ja hoito” Life-hanketta. Hankesuunnitelman mukaan sen kokonaisbudjetti oli tähtitieteellinen 568 766 euroa. Tälle rahalle olisi totisesti lupa edellyttää jo näkyvää vastinetta, mutta tulokset ovat jääneet ja jäävät laihoiksi. Esimerkkinä varsinkin Hämeenkyrön Sarkkilanjärvi, josta olisi ollut - ja olisi toki yhä edelleen - mahdollista luoda huomattava linnustokohde.
 
Ongelmien ryppäässä kenties suurimmaksi nousee juuri se, ettei ympäristökeskus ole toistaiseksi pitänyt tärkeänä rahoittaa edes juuri tätä pitkäjänteistä perushoitotoimintaa. Hämmästyttävänä esimerkkinä Lempäälän Ahtialanjärven Lokkisaari. Tämä siitäkin huolimatta, että myös Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat ovat yrittäneet vaikuttaa asiaan.
 
Suot:
 
Laajemmin tiedossa lienee se, miten pahasti suoluontomme on kärsinyt. Eteläisen Suomen soista on ojitettu peräti 80 %, pääasiassa sotien jälkeisenä aikana. Soita on ojitettu niin metsä- kuin turveteollisuuden tarpeiksi. Nykyisellään lukemattomat suot esimerkiksi Pirkanmaalla ovat joko kituliaasti umpeenkasvaneita rämeikköjä tai laajoja turvekenttäaukioita. Suojeltuja soita on niukasti.
 
Luoteis-Pirkanmaalla (Parkanossa ja Kihniössä) on viime vuosina pyritty saattamaan ennallistettavaksi soita yhteistyössä luontoväen, maanomistajien ja Metsäkeskuksen kanssa. Tässä prosessissa onkin päästy rohkaisevaan alkuun ja saatu muutama yksityisomistuksessa oleva suo ennallistettua. Mikä hienointa, riekko on onnistuttu palauttamaan tällaiselle suolle.
 
Soiden ennallistamista on harjoitettu myös valtion toimesta, Pirkanmaalla etenkin Seitsemisen kansallispuistossa. Siellä riekkoa tuskin enää kyetään pelastamaan, sillä lajin esiintymät alueen etelä-, länsi- ja itäpuolelta ovat kadonneet. Lisäksi kun Pirkanmaalla on ollut tarkoitus samanaikaisesti jopa kaksinkertaistaa turvetuotanto tuhoamalla edelleen luonnontilaisia soita!
 
Riekko on hyvä esimerkkilaji. Se on taantunut jo pitkään eteläisessä Suomessa ja kadonnut kokonaan laajalti. Eristykseen jääneet populaatiot hupenevat edelleen vähän kerrassaan, kunnes katoavat.
 
Tällä hetkellä yhtenäisen riekkokannan esiintymisraja läntisessä Etelä-Suomessa kulkee Satakunnan pohjoisosista Parkanoon ja siitä Seitsemisen kansallispuiston kautta luoteeseen Helvetinjärven länsipuolelle ja tästä pohjoiseen. Itä- ja Keski-Suomessa levinneisyysalueen reuna on väistynyt vieläkin pohjoisemmaksi.
 
Riekon esiintymistä ja kannankehitystä olemme seuranneet Pirkanmaalla vuodesta 1997. Viimeisen 10 vuoden aikana kanta on reuna-alueilla, esim. Kurussa puolittunut ja käsittää enää kymmenkunta vakiintuneena pidettävää reviiriä. Seitsemisen kansallispuiston ja lähialueen kanta on pudonnut kolmannekseen, eikä puiston soilla ole viime vuosina tavattu enää kuin kaksi - kolme reviiriä.
 
Riekkokannan tulevaisuuden elinvoima eteläisessä Suomessa on ennen kaikkea Pohjanmaan vyöhykkeellä aina Pirkanmaan puolelle Kihniöön, Parkanoon ja Virtain länsiosiin asti. Näillä alueilla, missä riekkoa esiintyy edelleen laajemmalti, tulisi luonnontilaisten soiden tuhoamisen sijaan ryhtyä mahdollisimman laajamittaisesti ennallistamaan soita.
 
Aivan kuten lintuvesien kunnostuksessa ja hoidossa, myös vapaaehtoisessa soiden ennallistamisessa ovat luontoharrastajat törmänneet viranomaisten flegmaattisuuteen ja peräti nuivaan suhtautumiseen, vieläpä nimenomaan ympäristöviranomaisten puolelta. Yksityiset maanomistajatahot sen sijaan ovat suorastaan tarjonneet soitaan ennallistettavaksi, joten yksityispuolelta henkeä siis löytyy, kun yhteistyössä hienosti toimitaan.
 
 
Yhdistyksen toiminnasta ja tavoitteista
 
Edellä mainitut esimerkit nostimme esiin, jotta paremmin selkeytyisi kuva, mitä kaikkea jo muutamien henkilöiden aktiivisuudella voi saada aikaan. Ja toisaalta, mihin vaikeuksiin saatetaan törmätä, jotka sitten saattavat hyvin nopeasti lakkauttaa hienon vapaaehtoistoiminnan. Tämän vuoksi tuntuukin välillä, että mahdollisimman suuri riippumattomuus viranomaisista suo parhaat edellytykset pitkäjänteiselle toiminnalle. Näinhän ei tietysti pidä olla.
 
Millä tavoin tällainen yhdistys tai järjestö rahastoineen sitten voisi toimia ja mitä se voisi saada toiminnallaan aikaan?
 
Yhdistys olisi luonnollisestikin vahva asiantuntijataho.
 
Yhdistyksen ensisijainen tavoite olisi siis luoda ja turvata monimuotoisuutta edellä mainituissa elinympäristöissä.
 
Yhdistys pyrkisi vaikuttamaan viranomaisten asenteisiin ja uudistamaan heidän toimintaansa. Tämä tapahtuisi mm. osallistumalla uusien, viranomaisten toteuttamien kunnostus- ja hoitohankkeiden suunnitteluun. Tärkeätä olisi, että harrastajien asiantuntevat näkemykset myös huomioitaisiin. Samaten tärkeää olisi, että jälkikäteenkin voitaisiin jo kunnostetut kohteet avata uudelleen ja kehittää mahdollisuuksien mukaan paremmiksi.
 
Yhdistyksessä voisi olla toimijoita ja osallisia eri intressiryhmistä: metsästäjätahoista, luontojärjestöistä, lintuharrastajista, maanomistajista ja – viljelijöistä jne. Osaltaan myös näin saattaisi syntyä edellytykset parhaalle mahdolliselle yhteistyölle ja tuloksille.
 
Yhdistys keräisi eri tavoin varoja rahastoon. Tällaisella järjestöllä olisi onnistuessaan hyvät mahdollisuudet hankkia rahoituksia eri tahoilta; yksityishenkilöitä, valtiolta, EU:sta ja yrityksiltä. Kuten esimerkitkin osoittavat, tällainen toiminta voi olla niin tuloksekasta ja palkitsevaa, että se innostaa yksityisiä myös lahjoittamaan tai testamenttaamaan merkittäviä summia.
 
Yhdistys loisi projekteja, joita olisi mahdollista rahoittaa erilaisten hankerahojen avulla. Näin käynnistettiin esimerkiksi ”Ahtialanjärvi-hanke”.
Yhdistys olisi myös aktiivinen hankkeiden kokonaisvaltainen toteuttaja.
 
Se voisi auttaa maanomistajaa ympäristötukien hakemisessa, suunnitelmien laadinnassa ja käytännön toteutumisessa, vaikkapa ”avaimet käteen periaatteella”.
 
Yhdistys voisi myös ostaa kohteita, joita se sitten kunnostaisi, ylläpitäisi ja hoitaisi. Kosteikoille, etenkin soille määritelty hinta on usein pieni, joten varsin vaatimattomillakin summilla niitä olisi joissain tapauksissa mahdollista hankkia.
 
Yhdistys esittäisi ja tukisi suojelu- ja kunnostussuunnitelmia, esimerkkinä vaikkapa heinäkurppa Pohjois-Karjalassa, jonne on tietääksemme syntynyt ainakin yksi vuosittainen soidinalue. Yhdistys voisi siis kyetä lisäämään heinäkurpalle soveliaita alueita ensinnäkin siellä, missä näyttäisi olevan mahdollisuuksia edes vähäiselle kannan elpymiselle. Heinäkurppa on virallisesti hävinnyt Suomen pesimälinnustosta.
 
Yhdistys voisi olla turvaamassa rahoituksellaan vuosittaista hoitoa tarvitsevien arvokkaiden alueiden ylläpitoa. Kunnostustöiden jälkeen tehtävät perushoitotoimenpiteet ovat loppujen lopuksi suhteellisen pieni menoerä, esimerkkinä jälleen Lempäälän Ahtialanjärven Lokkisaari. Peltokosteikkojen hoito puolestaan voisi olla menetelmiltään varsin yksinkertaista ja huomattavan ”kustannustehokasta”. Peltopainannekosteikot ovat erinomaisia kahlaajien ja vesilintujen levähdyspaikkoja.
 
Yhdistys olisi mukana luomassa monimuotoisia kosteikkoja käytöstä poistetuilla ja ennallistettavaksi sopimattomilla turvekentillä. Metsästäjät ovatkin jo tässä asiassa lähteneet liikkeelle yhdessä Vapon kanssa. Näihin ennallistamisiin tarvittaisiin myös muutkin kuin vesi- / riistalinnut huomioiva mauste.
 
Yhdistys voisi myös nostaa keskusteluun ihmisen aiheuttamien linnustotuhojen syitä ja vaatia toimenpiteitä; esimerkkinä vaikkapa Vanajaveden-Pyhäjärven reittivesistön säännöstelyn vaikutukset linnustolle. Tärkeätä olisi myös jatkuvasti muistuttaa siitä, mitkä vaikutukset vierasperäisillä pienpedoilla on kosteikkolajistoomme.
 
 
Lopuksi
 
Pirkanmaalle perustettiin alueellisen luonnonsuojelupiirin kylkeen vuonna 1999 Luonnonsuojelurahasto. Rahaston ensisijaisena tarkoituksena on ollut alkuperäisluonnon suojelu. Rahaston toiminta näin alueellisena on kuitenkin jäänyt melko pieneksi, mutta silti on saavutettukin merkittäviä asioita. Rahasto rahoitti ensimmäisen yksityisomistuksessa olleen suon ennallistamisen Parkanossa.
 
Suomessa toimii myös metsästäjäpainotteinen Luonnon- ja riistanhoitosäätiö. Tämä säätiö perustettiin vuonna 2006. Säätiön tavoitteena on omalta osaltaan toteuttaa ”kestävää kehitystä mm. toimimalla Suomelle alkuperäisten luonnonarvojen säilyttämisen puolesta”. Säätiön hankkeista emme ole kaikilta osin tietoisia, mutta varmasti taustalla on ainakin kapasiteettia.
 
Mielestämme on hieman harmillista, että myös pitkälti yhteisten päämääriemme saavuttamiseksi voimavarat ovat hajallaan. Sovittamalla yhteen moninaisen asiantuntemuksen ja resurssit saisimme varmasti enemmän aikaan. Toivoisimmekin keskustelua myös siitä, missä kaikessa metsästäjä- ja luontoharrastajilla olisi mahdollista yhdistää voimat tämän asian edistämiseksi.
 
Yhdistyksen toiminta todennäköisesti innostaisi aivan uudella tavalla ihmisiä osallistumaan ja toimimaan, ennen kaikkea juuri siksi, että toiminta olisi tuloksellista ja siten erityisen palkitsevaa.
 
Uskomme ajatuksiimme ja siihen, että tällaiselle yhdistykselle ja rahastolle / säätiölle olisi tarvetta. Liian pienimuotoinen toiminta tyrehtyy usein ennen pitkää, mutta kun jokin asia saa valtakunnalliset puitteet, on paremmat mahdollisuudet saada aikaiseksi merkittäviä asioita.
 
Tämä yhdistys olisi omalla vahvalla ja konkreettisella toimillaan osaltaan mahdollistamassa Suomen countdown-2010 tavoitteiden saavuttamista.
 
Toivomme avointa keskustelua asian tiimoilta ja kaikkien asiasta kiinnostuneiden innovatiivisten henkilöiden mukaantuloa.
 
 
Ystävällisin terveisin
 
16.11.2009
 
Lintuharrastajat
 
Rainer Mäkelä, Nokia
040 5308957
 
Tat Itkonen, Lempäälä

040 5224938