Image not available
Image not available

FACEBOOK

Katso lisää!

Image not available

LINKIT

Katso lisää!

Image not available

KONTAKTI

Tarkemmat yhteystiedot

Image not available

Heading

Liity
jäseneksi

Image not available
Image not available
Image not available

LOKKISAARI ry.

Kosteikkoluonnon puolesta

2006

Keväällä lokkisaari paljastui nyt entistä avoimempana ja mosaiikkimaisempana.

Positiivisena asiana oli nähtävissä, että naurulokkikanta oli silmämääräisesti kasvanut entisestään huikeasti. Sen sijaan saaren pesivä lapasorsa- ja sotkakanta oli kahden edellisvuoden huippumääristä vähentynyt syystä tai toisesta. Lapasorsia asettui pesimään kolmesta neljään paria ja tukkasotkia itse saareen enintään puolenkymmentä paria, punasotkia pari paria. Vastaavasti sinisorsat osoittivat merkkejä kannan kasvusta, sillä pesiä löytyi naurulokkiyhdyskunnasta pelkästään yhden pikakäynnin tuloksena neljä. Soidinhavainnot heinätavista (2 koirasta ja naaras) ja haapanasta pitkälle kesäkuun puolelle viittasivat, että ne olivat nyt uusina, mahdollisina pesimälajeina katsastamassa saarta ihan vakavassakin mielessä. Varmoja todisteita pesinnöistä ei kuitenkaan saatu. Ehkäpä veden nousun takia heinätavi siirtyi lopulta pesimään totutusti Sarvikkaalle ja parhaimmillaan kolme paria haapanoita järven muihin osiin.

Merkittävin ja yllättävin huomio oli kuitenkin, ettei pikkulokkeja saapunut koko toukokuun ja kesäkuun aikana saaren kuin parhaimmillaankin alle 20 yksilöä ja että loppujen lopuksi vakituisesti saaressa oleskeli vain enintään neljä paria, jotka eivät nekään oikein millään tahtoneet löytää paikkaa pesälle. Tasaisesti vuodesta 2003 jatkunut kannan nousu ja vakiintuminen lajistoon sai siis pahan kolauksen. Tämä herätti ihmetystä jo siitäkin syystä, että pesinnät olivat edelliskesänä onnistuneet huippuhyvin. Pikkulokki on kuitenkin oikukas ja vaatelias laji kaikin tavoin, jonka esiintymistä saattaa merkittävästi häiritä myös muutonaikaiset ja talvehtimisalueisiin liittyvät häiriöt.

Yksi syy näin oikukkaaseen käyttäytymiseen löytyi myös lokkisaaresta, sillä pikkulokkien edellisvuotinen, kevättalvella 2004 koneella mulloskäännetty pääpesintäalue pohjoisniityllä oli painunut hyvin pitkälle kasaan ja vettynyt. Lisäksi kun säännöstely oli kovin veivaavaa ja nosti hetkittäin vedenpinnan lähes huippuunsa jo toukokuun lopulla, pikkulokit katsoivat tilanteen liian levottomaksi siitä huolimatta, että pohjoisniityn läjitysalue olisi silmämääräisesti pitänyt tästä huolimatta tarjota pikkulokille pesintämahdollisuuden. Vahvimmin nämä muutamat parit kehittelivät pesintää itäpuolen kelluvalle hetteikölle ja yksi munapesäkin oli hetken. 

Koska linnut kovasti soidintelivat vielä kesäkuun lopullakin ja selvästi haikailivat pesinnän aloittamista, toimme niinkin myöhään kuin 22.6. saareen kokeilumielessä 16 heinäpaalia siinä uskossa, että linnut kiinnostuisivat niistä pesäalustoina. Sijoitimme paalit vieri viereen kaakkoiskulmauksen altaaseen edellisvuotisen, nyt liettyneen läjitysmassan päälle ja kas kummaa, 27.6. näistä kahdelle oli munittu ja pikkulokit hautoivat. Hämmästystä lisäsi vielä, että nämä paalit olivat ajautuneet pois vettyneen läjitysmassan päältä ja kelluivat avovedessä. Pesinnät luonnollisesti tuhoutuivat, mutta paljastivat mielenkiintoisia asioita pikkulokin vaatimuksista ja herkkyyksistä.

Naurulokin pesinnät sen sijaan onnistuivat mainiosta ja poikasia oli yhdyskunta pullollaan. Pesimäalue naurulokilla oli hieman laajentunut ja suosiossa alkoivat olla myös luoteiskulmauksen läjitysalueet. Sorsien pesinnätkin olivat ainakin kohtalaisesti onnistuneet, sillä lapasorsapoikueita havaittiin jo heinäkuun alkupuolella kaksi.


Naurulokin maastopoikanen 25.6.2007 (Kuva: Tatu Itkonen)

Kesän 2006 mielenkiintoisin pesimälaji lokkisaaressa oli luhtahuitti, jonka 11-munainen pesäkin löydettiin. Pesä sijaitsi itäluhdan kelluvan kasvillisuuden seassa. Pesintä oli myöhäinen, mikä ei luhtahuitin kohdalla sinänsä ole yllättävää. Pesintä kuitenkin valitettavasti tuhoutui lopulta varisten löytäessä sen. Näin ikävästi kävi loppumetreillä myös uutena pesimälajina pohjoisniityn läjitysvallille pesänsä kyhänneelle kanadanhanhelle. Syy pesinnän epäonnistumiselle jäi tässä tapauksessa arvoitukseksi, mutta veden korkeuden vaihtelut eivät siihen vaikuttaneet. Punajalkavikloja pesi naurulokkiyhdyskunnan suojissa jälleen onnistuneesti yksi pari, mutta parhaimmillaan lintuja pyöri saaressa perinteisesti kaksikin paria. Pesintä onnistui naurulokkiyhdyskunnassa. Jälleen oli mielenkiintoista tarkkailla suokukon toimia. Koiras ja kolme naarasta nähtiin vielä 24.5. ja tästä eteenpäin yksi naaras, joka viihtyi paikalla aina kesäkuun loppuun saakka, näyttäytyen aina välillä. 

Kevään muuttolajisto oli sekin selvästi vakiintumassa mielenkiintoiseksi.

Vaikka saari ei nyt saanut edelliskeväistä etua kevättalvisista kaivauksista ja sitä kautta syntyneistä tuoreista mulloksista ja läjityksistä, saaressa syyskaudella muutoin tehdyt moninaiset toimet vaikuttivat lisänä tähän. Avoimuutta ja lietealoja oli nyt joka tapauksessa siellä täällä ja kasvisto kauttaaltaan harvempaa, lisäksi ruovikkoalueetkin täysin sileänä kakkosniittojen jäljiltä ja näin myös saaren reunat avoimina. Houkuttimena oli nyt ensimmäistä kertaa myös kasvismassasta allikoihin tehdyt läjitysalueet, jotka liettyneinä houkuttelivat loppukevään ja myöhemmin myös alkusyksyn kahlaajia ruokailemaan.

Keväiset kahlaajamäärät jäivät kuitenkin melko vaatimattomiksi sillä sääolosuhteet olivat varsin epäedulliset pitkin toukokuuta.

Lokkisaaren lajikirjoa se ei kuitenkaan heikentänyt, listaa täydensivät jälleen havainnot vesipääskyistä, jänkäsirriäisistä ja karikukosta.

Mustapyrstökuiri havaittiin peräti kolmasti.

Liromäärät jäivät nyt parhaimmillaankin vain kymmeniin, mutta paras suokukkomäärä (70 yksilöä) oli edelliskeväitä selvästi suurempi.

Mielenkiintoista oli myös ihmetellä, kuinka saaressa levähtänyt lapinkirvispari intoutui lauleskelemaan ja soidintelemaan itäniityllä oikein kunnolla. Samoin suosirri esitti saaressa parina päivänä komeaa soidinlentoa.

Syksyn niitot aloitettiin jälleen kesäkuun lopulla ja jo yhtenä iltana avattiin saaren keskiosien saarekkeet altaiden välistä ja näin syntyi hetkessä laajalti avointa.

Heinäkuun alkupäivinä niitettiin pohjois- ja itäniityt. Vedenpinnan kääntyessä laskuun niitot kohdistettiin jälleen myös ruovikoihin, jotka olivat kolmen edellisvuoden niittojen seurauksena jo voimakkaasti harvenneet ja osin kuoleentuneet kokonaan. Länsipuoli eli lokkiyhdyskunnan alue niitettiin sekin pikku hiljaa matalaksi. Uusintaniittoja sorsimo- ja ruovikkoalueille tehtiin sitten pitkin syksyä. Kasviaines läjitettiin edellisvuoden tapaan altaisiin pääasiassa samoille alueille kuin aiemminkin ja lisäksi lokkipuolen matalimpia altaita madallettiin entisestään.

Lisäksi panostettiin voimallisemmin lapiokaivuisiin. Lokkipuolen saramättäitä kaivettiin auki yhä laajemmalti ja paakuilla muokattiin saareen kaivettuja altaita ja ojia kuten edellisvuonnakin. Pitkin syksyä kaivettiin auki myös sorsimokasvustoja ja nyhdettiin juuristoja pois. Samoilla toimenpiteillä tyrehdytettiin loppuja ruovikoitakin. Kun syksy oli kääntymässä talven kynnykselle, oli etenkin saaren ”alkuperäinen” ruoko- ja sorsimokasvusto kuoletettu jo varsin perin pohjin. Vain saaren luoteiskulman pääsääntöisesti sorsimokasvustoinen korotettu läjitysalue päätettiin pitää sellaisenaan, jokavuotisena laajempana niittoalueena, ennen kaikkea pesivien sorsien ja sotkien hyödyksi.

Syksyn muuttolajisto oli monipuolista, joskin etenkin arktisten kahlaajalajien määrät jäivät edelleen verraten vaatimattomiksi. Avolietteen osuus kun ei ollut vieläkään tavoitteiden mukaista, etenkään vanhojen kahlaajien muuton aikaan heinä-, elokuussa. Vanhoja kuovisirrejä nähtiin kuitenkin jo kuuden yksilön parvi.

Peruskahlaajia liroja, taivaanvuohia ja töyhtöhyyppiä nähtiin saaressa jatkuvasti mukavasti. Suosiossa oli totutun kaavan mukaan saaren itäreunan ulkolietteet, jotka olivat aina vain vetovoimaisempia paljastuessaan veden alta. Kaiken lisäksi voimakkaiden niittojen ja kasvimassan hävittämisen seurauksena etenkin saaren itäpuolen kelluva pinta-ala näytti kasvaneen, samoin kuin ruovikon poiston ja niittojen seurauksena oli paikoin nostanut lietteitä kellumaan.

Suokukkoja oli enimmillään 34 yksilöä, joka oli tähänastisten kunnostusvuosien parasta antia. Voidaankin todeta, että menneitä ovat tämän lajin kultaiset ajat, kun tällaisia ovat maakunnalliset huippulukemat Pirkanmaalla!

Syksyn harvinaisin kahlaajahavainto oli jo elokuun alussa saareen tiensä löytänyt heinäkurppa, joka viihtyi paikalla viikon päivät.

Vesipääsky nähtiin kahdesti, mutta jänkäsirriäisellä oli jo toinen syksyinen nollavuosi peräkkäin.

Mielenkiintoisimmat kahlaajahavainnot tehtiin syys- ja lokakuun aikana.

Kun suo- ja lapinsirrien, sekä tyllien määrät jäivät vielä laimeiksi, nähtiin pikkusirrejä mukavasti. Syyskuun alun nuorten lintujen päämuuton aikaan tavattiin enimmillään 27 pikkusirriä.

Aivan huikea yllätys koettiin kuitenkin lokakuun 2. päivänä. Saaresta kompattiin tuona päivänä ylös peräti 36 jänkäkurppaa, mikä ilmeisesti on maanlaajuisestikin näin suppealta alueelta havaittuna ennätyslukema. Esiintymää pohjustivat erittäin otolliset sääolosuhteet: Pohjois-Suomessa oli kylmänpurkaus ja eteläisessä Suomessa sopivat, sateiset pudotuskelit. Muistutettakoon, että aikaisempi Pirkanmaan kerääntymäennätys tällä piilokurpalla oli 12 yksilöä.

Muun lajiston osalta mentiin lähinnä melko lailla tutun kaavan mukaan. Heinäkuun lopulla uutena merkittävänä ilmiönä oli kuitenkin kalatiirojen kerääntyminen aina iltaisin saaren ulkolietteille, kun sitäkin aluetta oli saatu hyvissä ajoin avoimeksi. Enimmillään lintuja oli peräti 140 (26.7.) Porukka käsitti pääasiassa vanhoja lintuja, mutta myös nuoria oli mukavasti. Kyse oli epäilemättä osin järven omasta kannasta, mutta myös muualta lintuja paikalle kerääntyi. Sinisorsatkin alkoivat jo enemmälti kiinnostua saaresta, erityisesti itärannasta missä lepäili enimmillään 200 yksilöä (28.8.).